Uuden startin ohjelmat

Sun Juice -mehukuuri lisää ruokavaliosi kasvisten määrää mehun muodossa. Halutessasi voit pitää puhtaan mehupaaston. Paaston aikana korvataan täysin kiinteä ruoka kasvismehuilla. Paastoja ja kuureja on kolmen, viiden, 10, 15, 20 ja 30 päivän mittaisia. Tuotteemme auttaa sinua puhdistamaan kehosi ja aloittamaan uuden puhtaamman elämän. Paaston tai kuurin jälkeen on helpompi siirtyä puhtaampaan ja terveellisempään ruokavalioon.

Perehdytystä mehupaastoon

Länsimaissa liikalihavuus, sokeritauti ja korkea verenpaine ovat yleisiä ongelmia. Lääketeollisuus kasvattaa liikevoittojaan yhä lisääntyvien lääkemääräysten myötä. Mehupaaston avulla jokainen voi huomata saavutetut terveyshyödyt hyvinvoinnissaan. Se auttaisi useita ihmisiä vähentämään lääkkeiden käyttöä.

Paastoaminen on ollut ihmisen terveyden hoitokeinona jo tuhansia vuosia erilaisissa kulttuureissa. Länsimaissa paasto on välillä unohdettu, mutta sen uusi tuleminen ihmisten tietoisuuteen terveyden ylläpitäjänä on tarpeen. Paasto ei ole nälässä olemista, koska kyseessä on vain tietyn ajan kestävä ruuasta pidättäytyminen, ei aliravitsemuksen tai jatkuvan nälässä olemisen tila.
Syöminen aiheuttaa elimistölle stressitilan. Mistä stressitila johtuu? Elimistö joutuu tekemään kovasti töitä pilkkoessaan ja polttaessaan ravintoaineita. Mitä enemmän syöt ja keräät energiaa elimistöösi ja varsinkin ylimääräisiä kaloreita sekä lisäaineita ja säilöntäaineita, niin sitä kuluttavampaa ruuan käsitteleminen on elimistölle. Kun ihminen syö liikaa, se johtaa väsymykseen ja tukkoiseen oloon. Jatkuva liikasyönti altistaa ennen pitkää sairastumiseen.

Glukoosi eli sokeri, proteiinit ja rasva-aineet ovat kehon kolme energianlähdettä. Glukoosia keho tarvitsee aivan välttämättä, sillä se on aivojen energialähde. Kun ihminen on paastonnut vuorokauden, kehon glukoosivarasto on kulutettu. Elimistö sopeutuu paastoon siten, että proteiinit alkavat valmistamaan glukoosia erityisesti lihaksissa olevista proteiineista. Paaston aikana keho valmistaa myös rasva-ainevarastoistaan glukoosille korvikkeen. Nämä paaston aikaiset energianlähteet ovat nimeltään ketoaineita. Paaston aikana aivot saavat energiaa ketoaineista. Maksa valmistaa ketoaineita. Elimistö suojaa ja turvaa ihmisen elintärkeät aivotoiminnat paaston aikana ketoaineiden avulla.

Paaston alkupäivinä ihminen voi kokea pahoinvointia tai huimausta. Tämä menee ohi parissa päivässä, jonka jälkeen olo paranee päivä päivältä.

Paasto on hyvä tapa antaa elimistölle aikaa levätä jatkuvasta ruuansulattamisesta ja siihen liittyvistä prosesseista. Säännöllisen paastoamisen tulisi kuulua ihmisen elintapoihin, sillä elimistön saadessa välillä levähtää se tervehdyttää elimistöä ja johtaa monenlaisiin terveydellisiin vaikutuksiin. Paasto on elimistön oma tehokas tapa puhdistautua elimistöä rasittavista kuona- ja jäteaineista sekä myrkyistä, jota elimistöön kerääntyy esim. lisäaineista ja säilöntäaineista.

Kenelle paasto ei sovellu?

Jos et ole perusterve, sinun tulee ottaa yhteyttä lääkäriin ja keskustella paastoamisen sopivuudesta. Raskaana olevat tai imettävät naiset eivät saa paastota. Mieti paaston sopivuutta kuitenkin aina lääkärin kanssa, mikäli sinulla on jokin krooninen sairaus.

Mehujen valmistuksesta

Kuuri- ja paastomehut ovat valmistettu parhaimmista ja tuoreimmista kasviksista tuorepuristamalla. Meidän mehut ovat pastöroimattomia, joka takaa sen, että mehussa säilyvät vitamiinit, mineraalit ja elävät entsyymit.

Mehupaastolla maksimoit hyödyt:

  • Vauhdittaa immuunijärjestelmää
  • Parantaa ruuansulatusta
  • Parantaa ihon hyvinvointia
  • Vähentää väsymystä
  • Tehostaa energia tasoja
  • Lisää mielen selkeyttä
  • Edistää verenkiertoelimistön toimintaa
  • Edistää unen laatua
  • Tukee maksan ja munuaisten hyvinvointia
  • Vähentää tulehduksia
  • Hyötyjä allergikoille

Ennen kuin aloitat

Olisi hyvä aloittaa ruokavalion puhdistaminen jo 2-4 päivää aikaisemmin. Kannattaa lopettaa täysin kahvin, alkoholin, punaisen lihan, prosessoidun sokerin, prosessoidun ruuan, valkoisten jauhojen ja nikotiinituotteiden käyttö. Ruokavalion tulisi koostua kasviksista, keitoista, smoothieista, pähkinöistä ja ylipäätänsä kaikesta mitä mikroravintoon kuuluu. Proteiinin lähteinä voi käyttää kananmunan valkuaisia ja kalaa. Emme tee suoraa ruokaohjelmaa, vaan ohjeena on syödä terveellisesti ja suosia luonnonmukaista ravintoa. On hyvä muistaa, että vettä tulee juoda aina joka päivä vähintään 2 litraa, oli ruokavalio mikä tahansa.

Monet ovat kokeneet suolihuuhtelun kuuluvan paaston alkuun (huom. ei pakollista). Apteekista saa suolihuuhteluun tarkoitettua suolaa (esim. Glauber-suola), jota sekoitetaan veteen ja juodaan helpottamaan suolen tyhjentymistä. Toinen tapa on vesihuuhtelu, joka on mahdollista suorittaa itse tai klinikalla.

Hinnasto

Paastot ja kuurit
Joka päivälle 6kpl 0,5 litran pulloa.

3 päivää: 124,20 €
5 päivää: 207,00 €
10 päivää: 414,00 €
15 päivää: 621,00 €
20 päivää: 828,00 €
30 päivää: 1242,00 €

Aloitus

Tule käymään liikkeellämme Hietalahden tai Hakaniemen kauppahallilla keskustelemaan aloituksesta. Voit olla myös yhteydessä meihin sähköpostitse info@sunsmoothiebar.fi tai soittamalla 0449728433. Toimitus kotiovelle veloituksetta ja nouto mahdollinen. Maksutapana hyväksymme pankki- ja luottokortin ja käteinen. Mehut voi tilata myös laskulle.

Suomen Vahvimmat